Blogi | Suomalainen esimies ei osaa hehkuttaa

Julkaistu 28.01.2015 Tuulia Sinijärvi

Henkilöstökokemus
Suomalainen esimies ei osaa hehkuttaa

Suomalaisen esimiehen suurin puute on innostuksen puute, uutisoi Kauppalehti 21.1.2015. Tieto perustuu esimiesvalmennusyhtiö Deep Leadin selvitykseen.

Mistä innostuksen puute johtuu? 

Deep Leadin tutkimusjohtaja Tommi Kinnunen arvioi, että muun muassa taloudellisen tilanteen sekä siitä johtuneiden irtisanomisten ja muiden raskaiden asioiden johdosta innostus on ollut viime vuosina kortilla.

Toiseksi perusteluksi Kinnunen nostaa suomalaisen luonteenpiirteen, jossa tunnepuolen ilmaisu ei välttämättä ole se vahvin osa-alue, varsinkaan työelämässä.

Innostumisella ja kyvyllä innostaa muita on vahva linkki sitoutumiseen. Jos ei innosta, harvoin on valmis tekemään kaikkensa organisaationsa eteen.

Mistä sitten tunnistaa innostavan esimiehen? Usein yksinkertaisesti siitä, että tämä on itse innostunut työstään. Tämä lieneekin eräänlainen viisasten kivi:

Jos haluat innostaa koko henkilöstöä, innosta esimiehiä.

Miten vahvistaa esimiesten intoa?

Omasta työstä saatavalla palautteella on valtava merkitys. Jos kokee tekevänsä tärkeää työtä ja saa siitä hyvää palautetta, se ruokkii innostusta. Myös rakentava palaute on yhtä lailla tärkeää: sekin osoittaa, että henkilön suoriutumisesta ollaan kiinnostuneita. Mahdollisuus kehittyä ja kehittää muita onkin usein esimiehille tärkeä motivaatiotekijä.

Palautteen antamisen ja vastaanottamisen kulttuuri on muuttunut. Nykyään palautetta halutaan paljon, usein ja avoimesti. Maailma muuttuu, työelämä muuttuu ja samalla myös esimiestyön täytyy muuttua.

Johtajuus


Haluatko tietää, kuinka Questback voi auttaa yritystäsi menestymään?